Oikeastaan tämän päiväisessä postauksessa on kaksi pointtia: 1)vikistä päivän rankkuutta 2)hehkuttaa uutta ihanaa takihkoani (eli melkein takkiani. En oikein tiedä miten määrittelisin sen).
Siis ensin tästä päivästä (ainoastaan takihkosta kiinostuneet selatkoon suoraan alas=): minulla oli tänään tapaaminen yhdessä toimistossa kello 18.30. Tulin jo neljäksi kotiin, jotta ehtisin laittaa itseni pieneksi (musta hoikentaa...) ja sieväksi. Peseydyttyäni, kuivattuani hiukset, kerättyäni tarpeelliset paperit ja pukeuduttuani, meikkasin hieman viime tipassa ja tietenkin pudotin ripsiväriharjani (Miksi näin käy aina kiireessä!!!! Kiireessä onnistuu myös yleensä maalaamaan puolet luomesta ripsivärillä...Älytöntä, luulisi nyt sen verran osaavan tähdätä.). Kiroillen möngin nostamaan sitä ja huomasin, että vessani lattialla, seinän vieressä oli soma pieni vesilammikko. Ja tarkemmin katsottuna yhdestä pienestä putkesta suihkusi iloisesti vettä.
Asuntoni oli kuin pommin jäljiltä viskottuani kaikki vaatteeni kiireessä pitkin poikin. En siis halunnut soittaa kiinteistövälittäjälle, jotta hän tulisi käymään.
Soitin putkimiehelle. Hän ilmoitti olevansa vapaa seuraavana aamuna. En siis voinut muuta kuin ilmoittaa kiinteistövälittäjälleni ja ryhtyä hysteeriseen tavaroiden raivausoperaatioon kauluspaidassani ja suorissa housuissa. Kiinteistövälittäjä pyysi minua tuomaan hänelle avaimet tai odottamaan kello seitsemään, jolloin hän voisi tulla käymään. Lähdin viemään avaimia, enpä juuri muutakaan voinut. Tässä vaiheessa kello oli jo 17.50. Ennen lähtöäni soitin toimistoon ilmoittaakseni, että saatan myöhästyä hieman. Vastaanoton neiti pyysi jättämään puhelinnumeroni, jotta herra, jonka kanssa minulla oli tapaaminen voisi soittaa minulle takaisin. Matkalla ihmettelin kun puhelua ei kuulunut. Kaivoin kännykkäni esille huomatakseni, että olin ottanut vahingossa väärän puhelimen mukaani (minulla on sekä suomalainen että ranskalainen numero, molemmille samanlaiset puhelimet), eli minua ei mitenkään saisi kiinni. Saavuin toimistolle juuri ja juuri ajoissa, hikisenä ja räjähtäneenä. Onneksi tapaaminen meni edes jota kuinkin siedettävästi, mutta huhhuh mitä ravia kirmailin koko iltapäivän!
Muttamutta, sitten jotain, joka pelasti tämän iltapäivän: harmaa (juujuujuu, harmaa) takkisysteemi, jonka ostin -70% alesta tattarataa... 17 eurolla. Se sopii kivasti vähän hienompiinkin tilaisuuksiin, joita varten minulla toistaiseksi ei ollut mitään. Nämä itse räpsityt (yksi peilin kautta...tulee ihan irc-galleria mieleen:) kuvat eivät ehkä ole kuvamaailman parhaimmistoa, mutta niistä saa varmaan jonkunlaisen idean takista.
7 kommenttia:
Oooooh! Mä niin lainaan tota takkia sitten siellä:)
Bonjour Tuuli. Piirrät hyvin, taidat olla väärällä alalla sittenkin. Päiväsi kuulostaa tavalliselta ranskalaispäivältä! Ja takihkosi on kiva, samoin sen nimi.
jonna: hehee ja mä lainaan sun vaatteita. Yhdistetään voimamme! =)
muotiagentti: Salut! Kiitoskiitos. Enpä tiedä olenko väärällä alalla, saan aikamoisia inspiraatioita tylsillä luennoilla=) tämä on hyvä kombinaatio: kuvataidetta oikeustieteellisessä. Olen oikeuteni tiedostava taiteilija=)=)
Juu, oli aika perusranskalaispäivä, pakko myöntää. Eikä ääliö putkimies tullut tänä aamuna vaikka lupasi... Eli perusranskalaista tänään myös.
Oioi mikä ihana takki!!! Olen haaveillut valkoisesta tuon tyylisestä viittamalliin totetutettuna, pitänee varmaan tehdä itse :)
nelliina: Kiitos! Taitosi tehdä itse on kyllä hiukkasen kadehdittava... Voi kun itsekin osaisi!
Ihana, ihana ja vielä kerran ihana takki!!!! :)
dolce: heijjei, kiitos kiitos. Ja saanko vielä uudelleen kertoa tämän ihanan totuuden: -70%... ajattelin aluksi, että se olisi tosi kylmä, mutta lämmittää oikeasti ihan mukavasti. Nyt kun vielä löytäisin pitkät sormikkaat...
Lähetä kommentti