Plyysisohvia ja peilipalloja

Kylläpäs on kulunut tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin mitään bittiavaruuteen. Kaikenlaista on tapahtunut ja niin paljon, etten ole tahtonut ehtiä kirjoittamaan. Haluaisin ensin kertoa Ystävänpäiväjuhlinnastani – melkoisesti myöhässä tiedän, mutta oli sellaiset kestit, että sietävät tulla mainituiksi. Menimme kahden kaverini kanssa yhteen Pariisin kulttiklubeista, joka on ymmärtääkseni ollut pystyssä 70-luvulta saakka. Konsepti on simppeli ja aika hauska: torstaisin yhdeksästä eteen päin vain tytöt pääsevät sisään. Sisäänpääsy on ilmainen ja tarjoilla on ruokaa, shampanjaa, ammattimeikkaajia, hattaroita ja jälkkärimansikoita. Kaikki ilmaiseksi. Tämän kääntöpuoli on se, että ovella on maailman koppavin nuori mies valitsemasta kauniista tyttölaumasta kermat päältä. Mutta mikäs siinä, jos ilmaista ruokaa ja juomaa on tarjoilla. 23.30 eteen päin sisään otetaan myös poikia. Mutta paikan hintatason ja hengen mukaisesti kaikki ovat vähintäänkin kauluspaidoissa, suurimmalla osalla on puku päällä. Tämä on aivan järjettömän hupaisaa, jos siihen suhtautuu huumorilla. Jos ei, konsepti on aivan kammottava. Meillä oli joka tapauksessa aivan uskomattoman hauskaa (siihen tosin saattoi vaikuttaa se ilmainen shampanja...), viipotimme koko yön pitkin punaisia plyysimatto peilipallojen välkkeessä.

Tämän jälkeen onkin aika kertoa suuresta tragediasta, joka kohtasi minua tällä viikolla. Oltuani vaaleaverikkönä jo liian pitkään, menin kampaajalle tarkoituksenani saada oman väriset hiukseni (vaaleanruskeat, hieman punertavat) ja niiden päälle kultaisia raitoja. Selitin tämän ensimmäiselle kampaajalle, joka sanoi hyvähyvä, istutti minut tuoliin ja katosi. Paikalle tuli toinen kampaaja, jolle ensimmäinen oli ilmeisesti selittänyt mitä halusin. Alkoi värin levitys aika kivannäköisellä, vähän toffee-vivahteisella tökötillä. Väliin vedettiin vähän valkoista möhnää. Tätä seurasi tovin odottelu, hiusten pesu ja kuivaus. Ja tulos oli harmaa. Päässäni on mustia ja tuhkanvaaleita raitoja. En tiedä mihin se ”oma värini kultavivahteilla” –ajatus katosi. Menin siis supermarkettiin ostamaan värin ja nyt odotan viikonloppua, jolloin rakas ystäväni Laura lupasi pelastaa hiuskatastrofini.

Pari sanaa vielä päivän asustani: löysin tämän hameen kaappini perältä ja innostuin pukeutumaan siihen. Tyytyväisenä kipsuttelin ulos ja kohti koulua -kunnes tapahtui ikäviä. Tiedättekö ne hameet, jotka kiipeävät pitkin reisiä kun kävelette? Noh, tämä hame on sitä hametyyppiä. Sen lisäksi kyseessä ei ole mikään vuoden peittävin kaapu ja olin tietysti keksinyt laittaa lyhyen takin. Eli koko koulumatkan jouduin kiskomaan helmaa kahden sekunnin välein alas päin, jotta en liikaa vilauttelisi sulojani (ööh -sulojani?) ohikulkijoille.

Vaatteet: paita edc by esprit, toppi vero moda, hame joku pikkukauppa Ranskasta, sukkahousut myöskin ja saappaat zio.

Vrrrrrrrum...

Huhhuh, mikä viikko taas edessä –tai oikeastaan lähes takana. Minusta tuntuu, että elän jatkuvasti viitosvaihteella. Unelmoin yhdestä päivästä, jolle en olisi jo suunnitellut sataa asiaa tai jona ei olisi mielettömiä määriä koulutöitä rästissä. Tosin minulla on tässä jaksossa neljä seminaaria viikossa ja kaksi luentoa, joten koulutöiden osalta en taida saada ihan heti rauhaa.

Tämä viikko on seuraavanlainen: maanantaina cocktailtilaisuus koululla proffien, vanhojen opiskelijoiden ja muiden Tärkeiden Henkilöiden kanssa. Tiistaina tärkeä seminaari, yksi tekstianalyysi palautettavana. Tiistai-iltana tapaaminen asianajotoimistossa, joka valmentaa meitä kansainvälistä välimieskilpailua varten. Keskiviikkona yksi seminaari, torstain seminaarin valmistelua ja lastenvahtimista illalla. Torstaina seminaari, tapaaminen asianajotoimistossa iltapäivällä ja illalla megakestit, juhlistaaksemme antivalenttiinia (täällä St Valentin alkaa olla jo aikamoista sydänhömppää, ei siihen kykene). Perjantaina seminaari, joka pitäisi valmistella jossain välissä. Ja ah, illalla ilmeisesti hetken rauhaa! Tosin poden huonoa omaatuntoa, sillä en ole ehtinyt nähdä muutamaa ystävääni ikuisuuksiin, ehkä yritän ympätä heidät perjantai-iltaan. Lauantaipäiväksi onkin sitten luvassa kilpailuun treenausta ja illaksi yhdet synttärijuhlat.

Mitenköhän sitä oppisi pysähtymään? Kuinka paljon helpompaa elämä olisikaan, jos osaisi ottaa hetken aikaa itsellensä.

Alla muutama kuva cocktail-kesteistä, sekä asustani. Laitan myöhemmin kuvan accesorizeista, neuletta kiinni pitämässä minulla oli maailman söpöin Bambi-koru, jonkua olen saanut mummiltani viisi vuotiaana.
Tämä kultameininki sai innoitetta muotiagentin kullankeltaisesta postauksesta pari päivää sitten. Hame H&M, neule H&M, kengät Eram ja leggingsit jostain...


Kavereita post-cocktaililla Panthéonin edessä...



Ja vielä megasikahuono kuva päivän vaatteista ennen cocktailtilaisuutta:

(neule stockalta vuonna 1 ja 2, paita H&M, farkut H&M (juu, aika paljon H&M:ää...), huivi Promod ja popot ne samat vanhat Converset)

Paritusta Pariisin keväässä

Tänä viikonloppuna olen ollut perjantai-illan perinteisen bilettämisen lisäksi lastenvahtina (uskokaa tai älkää, teki tiukkaa herätä lauantain kello 14.00, jotta ehtisin kello kolmeksi lastenlikaksi). Hoidan naapureideni lasta. Eivätkä naapurini ole mitään ihan peruskaurapersoonia. He asuvat Lontoossa, Queen’s Roadilla ja heillä on kiva pieni viikonloppuasunto Pariisissa, kaksi lasta ja molemmilla omat lastenhoitajat. Tämän lisäksi asunnon kunnosta pitävät tietysti huolta perussiivojat, ym. apulaiset. Minä vahdin vanhempaa, 18 kuukauden ikäistä poikaa. Nuoremmalla on siis oma lastenvahtinsa, jostain päin Etelä-Amerikkaa kotoisin oleva keski-ikäinen nainen. Juttelimme niitä näitä lasten ollessa päiväunilla ja kävi ilmi, että rouvalla oli 25-vuotias poika. Pian sen jälkeen kerroin opiskelevani oikiksessa. Rouva ryhtyi kehumaan poikaansa maasta taivaisiin: komea ja mukava, opiskelee elokuva-alaa... Hymyilin, nyökyttelin ja selailin Harper's Bazaaria. Yht'äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta tipahti kysymys: haluaisinko tavata hänen poikansa. Aikamoista paritusta. Hymyilin kauniisti ja kerroin seurustelevani. Miten sitä muutenkaan kiemurtelemaan vastaavasta tilanteesta. Loppupäivän rouva oli minua kohtaan melkoisen kylmä.

Pariisissa alkaa olla keväinen tunnelma, kuten näistä naapurissani sijaitsevassa Luxembourgin-puistossa ottamistani kuvista käy ilmi. Ihmiset ovat ulkona, aurinko paistaa, ja vaikka puut eivät vielä olekaan lehdessä, ilma alkaa pikkuhiljaa lämmetä. Elän toivossa, etteivät asteet enää laske.

Ja vielä viimeiseksi: olen halunnut laittaa kuvia tästä siitä asti, kun näin jossain blogissa (taisi olla nelliinan, mutta jos näin ei ole, asianosainen ilmoittautukoon, niin laitan oikean linkin:) jutun korottomista korkkareista, mutta en vain ole saanut aikaiseksi: kengät, joissa on korko päkiässä.

Albarta Ferretti ja 2 kertaa Marc by Marc Jacobs. Mitä mieltä olette?

Tämän lisäksi (ja tiedän olevani tämänkin kanssa myöhässä), catwalkeilla on näkynyt paljon koristeltuja korkoja, kuten nämä MiuMiun, Pradan ja Viktor&Rolfin luomukset:'


Ja tässä muodin ihmemaailmassa kummallisuudellaan voiton vievät nämä Alexander McQueenit:

Alexander McQueen

Kuvat vogue.fr, www.chezmode.com

Vogue ja itsetuhoiset taipumukset

Oijjoijjoijjoij, ihanuutta. Ranskassa on yksi kiva puoli. Tai ehkä niitä on useampikin, mutta yksi ylitse muiden: lehdet ovat todella halpoja. Tilasin itselleni Voguen vuodeksi...19,95 eurolla! Nyt odottelen innolla milloin ensimmäinen kolahtaa postilaatikkooni. Ah, pelkkä ajatus uudesta kiiltävästä Voguesta kerran kuukaudessa odottamassa minua, kun tulen kotiin saa minut hyvälle tuulelle. Harkitsen myös yhden toisen lehden tilaamista (Stylepapers), mutta saa nyt nähdä. Se maksaisi toiset 19,95 euroa. Hih, ja kun ajattelen, että Suomessa joku ääliöCosmo maksaa paljon enemmän. On tässä maassa puolensakin.

Minulla on joitain itsetuhoisia taipumuksia, joista olisi hyvä päästä eroon. Yksi niistä on ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi joka hemmetin rientoon. Tällä kertaa sitouduin esittelemään maisteriohjelmaamme opintomessuilla. Ei siinä sinäänsä mitään vikaa ole, mutta kun olisi pari muutakin rautaa tulessa. Pitäisi varmaan seistä peilin edessä tovi joka aamu ja toistella: Ei.Ei.Ei.Ei. Tästä samasta ”uhrautumisesta” sain tänä aamuna kärsiä, sillä olin ottanut kontolleni ystäväni kanssa ensimmäisen seminaarin ensimmäisen esitelmän tekemisen. Tämä ei ikinä ole kovin hyvä idea, sillä ennen kuin ensimmäinen esitelmä on pidetty, kukaan ei tiedä mitä kukin professori ei missään nimessä halua esitelmässä olevan, ja mikä sen sijaan hänen mielestään on aivan ehdottoman tärkeää. Pakersimme esitelmää eilen yhteen asti yöllä ja vielä tänä aamuna lyhensimme ja poistimme joitain osia, jotta pysyisimme vaaditussa 30 minuutin aikarajassa. Esitelmän jälkeen kuuntelimme 20 minuuttia, kuinka meidän olisi tullut puhua juuri niistä asioista, jotka olimme poistaneet. Hyvä, kiva, kiitos. Opinpahan ainakin, etten enää ikinä ota jakson ensimmäistä esitelmää.

Näissä vaatteissa esitelmöin (kuva on otettu päivän päätteeksi, joten ei kuvasta vaatteiden alkuperäistä ryppytilaa):
Huomasin oikeastaan vasta tänä iltana kuvaa ottaessani näyttäneeni aika junttapullalta. Noh, ainakin ulkonäköni lienee tehnyt vaikutuksen=)

Ja tällaisena cheerleaderina olen menossa kavereiden kanssa yhdelle pienelle hassulle aperitiiville.

P.S. Tilasin sitten Stylepapersinkin. 9,95e kuudesta numerosta. Eikä edes kaduta.

Day-after ja saappaiden riemujuhla

Tänään aurinko paistoi vihdoin ylleni. Ja oli sitä odotettukin, sillä Pariisissa sataa paljon. Joka päivä tarkistan säätiedotuksen ennen ulos lähtöäni, jotta tiedän mitä laittaa päälle. Sadepäivinä käytän maailman neutraaleimpia tennareitani, sillä en halua pilata muita kenkiäni. Ajatelkaa turhautumistani, kun päivä toisensa jälkeen säätiedotus lupaa sadetta, minä vedän jalkaani valkoiset poponi muiden kenkieni katsoessa minua säälien vierestä – ja loppupeleissä taivaalta tipahtaa viisi surullista tippaa. En ollut vielä kertaakaan päässyt ulkoiluttamaan Zio-saappaitani Pariisissa, vaikka ne ovat syntyneet kulkemaan tämän kaupungin katuja.

Mutta tänään se tapahtui: aurinko paistoi Pariisissa. Vetäisin siis onnellisena nahkasaappaani jalkaan ja pelkästä kostonhimosta potkaisin tennarini kylppäriin (muistutettakoon, että asun yhä kopissa: jos haluan potkia tavaroita, suunta on joko kylppäriin tai kylppäristä ulos. Muuten potkiminen on yhtä tyhjän kanssa, sillä lentomatka on niin lyhyt.). Voi mikä onni oli kuunnella niiden riemukasta kopinaa asfalttia vasten! Pelkästään siitä ilosta valitsin pidemmän reitin kauppaan, ja aurinko paistoi koko matkan saappaitteni ylle.

Asiasta toiseen: Huh. Jos on juhlinut rankasti, ei aina ole mukavaa muistella edellistä iltaa. Vielä vähemmän mukavaa on katsella kuvia itsestään, jotka on otettu edellisenä iltana. Kaikista vähiten mukavaa on nähdä oma kuvansa internetissä, jollain bilesivustolla... Ja niin minulle kävi tänään. Perjantaina roikuin urheasti kirjastolla kaverini kanssa yhdeksään asti illalla. Laura tuli luokseni syömään joskus kymmenen aikaan illalla, ja lähdimme loppupeleissä kahdestaan jamittamaan lähiklubiin. Tulin sitten kotiin kello kahdeksalta aamulla. Ja tuosta on todisteena valokuvia internetistä, jollain "Ranskan parhaat bileet" -tyyppisellä sivustolla. Not so good. Mutta lauantaina ylitin itseni ja menin lenkille, joten olen aika ylpeä itsestäni! (tänään on sunnuntai. Tuollaiset suurteot pitävät mielen korkealla pitkään.)

Ja vielä kolmanteen: olen vasta hiljattain löytänyt asoksen nettikaupan, ja voih! Kuinka saatoinkaan elää ennen ilman! En tosin ole vielä ostanut mitään, mutta suunnitelmissa on vaikka mitä (ihan heti lottovoiton jälkeen). Tämän hameen haluaisin kevättä ajatellen:


Ja jonkun näistä Wieniin:

En oikein tiedä mikä näistä näyttäisi eniten wieniläisten cocktailkutsujen mekolta. Toisaalta asun pitäisi myös viestittää seuraavaa sanomaa kanssajuhlija/kilpakumppaneilleni: I'm gonna do some serious ass kicking tomorrow. Onhan kyseessä sentään kansainvälinen välimieskilpailu...

Ja kuvat siis www.asos.com