keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Riisiä ja maissia


Tehtäköön näin aluksi kaksi asiaa selväksi: 1)asun kopissa. Pariisi on toki ihana ja mukava, mutta aivan hervottoman kallis. Siksipä me opiskelijat majailemme kuin kaniinit koloissaan. 2) Teen koulutyöt aina viime hetkellä. Tällä hetkellä minulla on viikko aikaa saada kaksi isoa työtä valmiiksi. Ei kovin hyvältä näytä, mutta kovasti yritän polskia pinnalle.
Tänä iltana, kun tulin koulusta kotiin minua odotti masentava näky: papereita ympäri miniasuntoani. Ei tämä sinäänsä ollut mikään yllätys, itsepähän ne olin sinne levitellyt edellisenä yönä pakertaessani esseen parissa. Suunnistin jääkaapille, joka oli maitopurkkia, juustoraastetta ja muutamaa jugurttia lukuunottamatta typötyhjä. Ja silloin mieleni kirkastui. Olin nimittäin Suomessa lomaillessani päättänyt, että tässä kuussa voisin sijoittaa ruokarahani jalkoihini (ja siis henkiseen hyvinvointiini): olin saanut kesätyöpaikaltani läksiäislahjaksi Zion lahjakortin ja tammikuun aleissa suunnistin tähän Helsingin kenkäparatiisiin. Sieltä mukaani tarttuivat kahdet kengät, yhdet ihanat ihanat saappaat ja toiset ihanat ihanat avokkaat.
Aseteltuani nämä uudet lelut eteeni, puputin tyytyväisenä kanin kopissani kanin ruokaa (riisiä ja maissia, namnam). Välillä on sitten mukavaa olla materialisti.

1 kommentti:

Jonna kirjoitti...

Uuuh, noi kengät on niin JUMALAISET!