torstai 7. helmikuuta 2008

Vogue ja itsetuhoiset taipumukset

Oijjoijjoijjoij, ihanuutta. Ranskassa on yksi kiva puoli. Tai ehkä niitä on useampikin, mutta yksi ylitse muiden: lehdet ovat todella halpoja. Tilasin itselleni Voguen vuodeksi...19,95 eurolla! Nyt odottelen innolla milloin ensimmäinen kolahtaa postilaatikkooni. Ah, pelkkä ajatus uudesta kiiltävästä Voguesta kerran kuukaudessa odottamassa minua, kun tulen kotiin saa minut hyvälle tuulelle. Harkitsen myös yhden toisen lehden tilaamista (Stylepapers), mutta saa nyt nähdä. Se maksaisi toiset 19,95 euroa. Hih, ja kun ajattelen, että Suomessa joku ääliöCosmo maksaa paljon enemmän. On tässä maassa puolensakin.

Minulla on joitain itsetuhoisia taipumuksia, joista olisi hyvä päästä eroon. Yksi niistä on ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi joka hemmetin rientoon. Tällä kertaa sitouduin esittelemään maisteriohjelmaamme opintomessuilla. Ei siinä sinäänsä mitään vikaa ole, mutta kun olisi pari muutakin rautaa tulessa. Pitäisi varmaan seistä peilin edessä tovi joka aamu ja toistella: Ei.Ei.Ei.Ei. Tästä samasta ”uhrautumisesta” sain tänä aamuna kärsiä, sillä olin ottanut kontolleni ystäväni kanssa ensimmäisen seminaarin ensimmäisen esitelmän tekemisen. Tämä ei ikinä ole kovin hyvä idea, sillä ennen kuin ensimmäinen esitelmä on pidetty, kukaan ei tiedä mitä kukin professori ei missään nimessä halua esitelmässä olevan, ja mikä sen sijaan hänen mielestään on aivan ehdottoman tärkeää. Pakersimme esitelmää eilen yhteen asti yöllä ja vielä tänä aamuna lyhensimme ja poistimme joitain osia, jotta pysyisimme vaaditussa 30 minuutin aikarajassa. Esitelmän jälkeen kuuntelimme 20 minuuttia, kuinka meidän olisi tullut puhua juuri niistä asioista, jotka olimme poistaneet. Hyvä, kiva, kiitos. Opinpahan ainakin, etten enää ikinä ota jakson ensimmäistä esitelmää.

Näissä vaatteissa esitelmöin (kuva on otettu päivän päätteeksi, joten ei kuvasta vaatteiden alkuperäistä ryppytilaa):
Huomasin oikeastaan vasta tänä iltana kuvaa ottaessani näyttäneeni aika junttapullalta. Noh, ainakin ulkonäköni lienee tehnyt vaikutuksen=)





Ja tällaisena cheerleaderina olen menossa kavereiden kanssa yhdelle pienelle hassulle aperitiiville.

P.S. Tilasin sitten Stylepapersinkin. 9,95e kuudesta numerosta. Eikä edes kaduta.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

19,95 euroa vuoden Vogueista, sehän on käytännössä ilmaista!? ;O Suomessa ei saa mitään lehteä tuohon hintaan. E-een ole yhtään kateellinen. ;(

En tiedä oletko maininnut aiemmin blogissasi, mutta onko sinulla suunnitelmissa jäädä kuinka pitkäksi aikaa Pariisiin, aiotko palata jossain vaiheessa Suomeen vai onko kaikki vielä auki? :)

Mukavaa viikonloppua!

Tuuli kirjoitti...

nouvelle vague: TIEDÄN!! Vuoden voguet 19,95 e, iiihanaa... En ole oikein vielä varma tästä Pariisi-keikan pituudesta. Viime vuonna halusin ehdottomasti palata heti opintojen päätyttyä Suomeen, mutta nyt huomaan pariisilaistuneeni sen verran, ettei tarve ole enää yhtä suuri. Opinnot päättyvät kesäkuussa ja minulla on työpaikka tiedossa ainakin tammikuun loppuun asti. Eli ainakin vuoden olen vielä täällä, saapa sitten nähdä. Eilen huomasin juuri ajattelevani, kuinka paljon rakastan tätä kaupunkia. Mikä ei juurikaan viittaa siihen, että palaisin ihan saman tien Suomeen:)

Ja hauskaa viikonloppua sinullekin!

Jonna kirjoitti...

Tuuliduul, vaik ootkin tosi kiva, niin mun puolesta voit pysytellä siellä Pariisissa ainakin niin kauan kun oon liian köyhä makselee hotelleita:) En muuten pyörtynyt mun presentationissa ja sain siitä nelosen:D

muotiagentti kirjoitti...

Oikeassa olet, lehdet ovat juuri oikean hintaisia Ranskassa. Huomasitko muuten, Nelliinan vaatehuoneessa oli suomalaisten naisten/muotilehtien kritiikkiä ja siellä kommentoidessani puhuin niiden kalleudesta verrattuna suomalaisiin. Puhumattakaan sisällöstä.

Olen sisustus- ja naistenlehtien suurkuluttaja, enkä yleensä tilaa lehtiä, halvemmaksihan se tulisi, mutta ostan irtonumeroita impulssiostoksina.

Ja suosikkini on ranskalainen Elle, jonka luen kannesta kanteen joka viikko. Siinä on hyvät muotijutut, esimerkkinä yksi viime syksyn muotijuttu, jota katson vielâkin. Se oli ylivoimaisesti paras kaikista lehdistä: helppoa, kaunista muotia jota voisi itsekin käyttää eikä mitään ufo-meininkiä.

Lisäksi, jos nyt vielä puhun tuosta Ellestä, se on hauska. Suomessa muotitoimittajat eivät uskalla panna itseään likoon. Katsotaan millainen Suomen Ellestä tulee, ekan numeron pitäisi ilmestyä kai huhtikuussa.

Nojoo, puhumattakaan sitten kaikista muista ihanista lehdistä.

Sara kirjoitti...

Älyttömän halpaa! Täällä ei saa mitään lehteä varmaan noin halvalla. Ja vielä Vogue... Kyllä kelpaisi minullekin. :)

dolce kirjoitti...

No johan on edullista! Itse meinaan aina sortua niihin 5 lehteä tyyliin 50 kr + joku lahjus kaupanpäälle... olen kuitenkin yrittänyt olla vahva, koska olen lehtienostolakossa :)

Jonna kirjoitti...

Tykkään muuten ihan hirmuisesti noista alimman kuvan vaatteista:) Aion matkia sua vielä tänä keväänä:)

Tuuli kirjoitti...

muotiagentti: oikeassa olet, Elle on mahtava. Mutta Ellen kioskihinta on sen verran edullinen, etten ole edes tullut ajatelleeksi sen tilaamista. Kun taas Vogue on kuitenkin sen 4,90e. Ellessä on superhauska kolumni, tai miksi sitä nyt sanoisikaan: fonelli&bianca.
Minulla on läjä aurinkorasvajälkisiä Ellejä, joita olen kerännyt Nizzassa vuosien mittaan, mutta joita en raaski heittää pois. Ostan myös välillä hömppä Glamouria ja Marie Clairea.

minua ihan tosissaan harmittaa Suomen lehtien hinta. Ostaisin mielelläni suomalaisia lehtiä ja tilaisin tännekin, mutta no can do.

s: aivan! Kuten sanoin, yksi Ranskan parhaita puolia...

Dolce Vita: eikä mitään lehtienosto-lakkoa, eihän sellainen ole mahdollista! Mutta onnea ja menstystä kuitenkin, jos onnistut olen ikuinen ihailijasi=)=) itse olen aikamoinen suurkuluttaja...

jonna: kiitos=) ja go ahead, yli-ikäisiä cheerleadereita ei ole koskaan liikaa...